Vegaaniset kesäkurpitsamokkapalat

Vegaaniset kesäkurpitsamokkapalat ovat Satokausikalenterin meille loihtima uudenlainen versio mokkapaloista.

Reseptissä ei ole oliiviöljyn ja kesäkurpitsaraasteen lisäksi muita nestemäisiä ainesosia, eli kesäkurpitsoiksi kannattaa valita mahdollisimman mehukkaat yksilöt. Yleensä hieman pienemmät ja nuoremmat kesäkurpitsat ovat mehukkaimpia. Jos joutuu käyttämään isompia ja vanhempia kesäkurpitsoja, niin silloin taikinaan voi joutua lisäämään pari ruokalusikallista vettä.

Mokkapalat ovat vegaaniset – mutta tummaa suklaata valitessa kannattaa varmistaa, että suklaanapeissa ei ole käytetty maitoa tai muita eläinperäisiä raaka-aineita.

Syksyn tullen samaa reseptiä voi kokeilla esimerkiksi myskikurpitsan kanssa. Myös esimerkiksi purppurabataatti voi toimia hyvin kesäkurpitsan tilalla.

Nämä mokkapalat pysyvät mehukkaina jääkaapissa muutaman päivän, kunhan ne vaan käärii esimerkiksi kelmuun tai tiiviiseen muovipussiin. Sopii esimerkiksi mökkituliaisiksi hyvin: voi valmistaa etukäteen ja selviää hyvin matkustamisesta. Annos valmistuu helposti, jos sen seurana tarjoilee esimerkiksi vegaanista jäätelöä tai vaniljakastiketta. Koristeeksi pihalta voi kerätä syötäviä kukkia: esimerkiksi syreeniä, orvokkeja tai ruusun terälehtiä.

Helppo 12 annosta

Valmistusaineet

Vegaaniset kesäkurpitsamokkapalat:

Valmistusohje

12 palaa – n. 22 cm x 33 cm kokoinen vuoka

  1. Laita kiertoilmauuni lämpenemään 170-asteeseen.
  2. Sekoita oliiviöljy, sokeri ja vaniljatahna kulhossa tasaiseksi massaksi. Sekoita joukkoon loput raaka-aineet kesäkurpitsaa lukuunottamatta. Käytä sekoittamiseen esimerkiksi puuhaarukkaa. Tässä vaiheessa taikina on vielä kuivan oloista.
  3. Huuhtele kesäkurpitsat ja raasta ne karkeaksi raasteeksi. Älä purista raasteesta nestettä pois. Sekoita kesäkurpitsaraaste taikinan joukkoon ja annan sen levätä 5 minuuttia. Tänä aikana kesäkurpitsaraaste vapauttaa nestettä taikinaan ja siitä tulee kosteampi. Tämä mokkapalataikina on perinteistä sokerikakkutaikinaa paksumpaa ja kuivempaa, mutta silti helposti levitettävää.
  4. Vuoraa noin 22 cm x 33 cm kokoinen vuoka leivinpaperilla. Leivinpaperi pysyy paremmin paikallaan, jos voitelet vuoan ensin kevyesti öljyllä. Kaada taikina vuokaan ja levitä tasaiseksi.
  5. Paista uunissa noin 25 minuuttia. Ota mokkapalat pois uunista, kun reunat ovat alkaneet kuivua mutta se on keskeltä vielä mehukasta ja hytkyvää.
  6. Anna jäähtyä ennen kuin nostat ne pois vuoasta. Tarjoile mokkapalojen kanssa vegaanista jäätelöä ja koriste annos sesongin syötävillä kukilla.