Parhaat mokkapalat

Kaikkien myyjäisten klassikko, mokkapalat on varmasti tuttu melkein jokaiselle. Nonparellit valmiiksi ja leipomaan! Tämän ohjeen meille on tehnyt mokkapalataituri, niistä kirjankin kirjoittanut, Prisca Leclerc. Varmasti parhaat mokkapalat, joita olet maistanut!

Mokkapalat syntyvät tietenkin legendaarisella Van Houten -kaakaojauheella sekä Hungry Chefin 00-jauhoilla.

90 min Keskitaso 12 annosta

Valmistusaineet

Pohja:

Kuorrute:

  • 1/2 dl kahvia
  • 6 dl tomusokeria
  • 3/4 dl kaakaojauhetta
  • 100 g voita
  • nonparelleja

Valmistusohje

  1. Ota munat ja maito ajoissa huoneenlämpöön, se parantaa taikinan rakennetta.
  2. Laita uuni lämpenemään 220 asteeseen.
  3. Sulata voi ja anna jäähtyä.
  4. Sekoita jauhot, kaakao ja leivinjauhe valmiiksi keskenään omaan astiaan.
  5. Vatkaa munat ja sokerit kulhossa vaaleaksi vaahdoksi.
  6. Lisää joukkoon vuorotellen jauhot, voisula ja maito muutamassa osassa, samalla vatkaten.
  7. Kaada taikina leivinpaperin päälle syvälle uunipellille ja laita uuniin 12–15 minuutiksi.
  8. Ota pelti uunista jäähtymään ja tee kuorrute. Levitä kuorrute, kun pohja on vielä hieman lämpöinen.
  9. Valmista kahvi ja mittaa valmiiksi. Sekoita tomusokeri ja kaakaojauhe keskenään. Ota nonparellit valmiiksi esille.
  10. Sulata voi paksupohjaisessa kattilassa.
  11. Kaada tomusokeriseosta osissa voin sekaan ja sekoita vispilällä, kunnes sokeri on sulanut voihin.
  12. Lisää välillä kahvi, se silottaa seoksen. Anna kiehahtaa välillä.
  13. Kun kaikki tomusokeri on sulanut voin joukkoon ja seos on paksua ja kiiltävän tasaista, kaada se jäähtyneen pohjan päälle ja tasoita nopeasti lusikalla tai nuolijalla.
  14. Ripottele päälle nonparelleja.
  15. Leikkaa paloiksi terävällä veitsellä, kun kuorrute on jäähtynyt ja jähmettynyt.

Klassikkojen klassikko on varma valinta milloin vain!

Ilmoita kun tuotetta on taas saatavilla Tuote on tilapäisesti päässyt loppumaan varastostamme. Jättämällä meille sähköpostisi, ilmoitamme teille heti kun tuotetta on jälleen saatavilla.