Saaristolaisleipä padassa

Kysyimme Taste Of Nikinmäki -blogin Henriltä ideoita joulupöytään. Henri ei tunnustautunut varsinaiseksi jouluihmiseksi, mutta hyvä ruoka hänelle maistuu aina! Tämä saaristolaisleipä padassa tehtynä maistuu niin juhlapöydässä kuin muutenkin. Tai vie tuliaisiksi tai lahjaksi ystävälle!

Keskitaso 4 annosta

Valmistusaineet

Pataleipä:

Päälliset:

  • 200 g maustamatonta tuorejuustoa
  • 1-2 rkl raastettua tuoretta piparjuurta
  • 1/2 sitruunan kuori raastettuna
  • 200 g kylmäsavulohta
  • 1 rkl tilliä
  • 1 rkl ruohosipulia
  • suolaa
  • avokadoa

Valmistusohje

  1. Mittaa kylmä vesi kulhoon, kaada siirappi ja hiiva liukenemaan veden sekaan.
  2. Kun hiiva on liuennut lisää muut taikina-aineet pikkuhiljaa sekoitellen.
  3. Taikinaan ei tarvitse tulla sitkoa vaan sitä voi käännellä esim. kauhalla.
  4. Kun olet saanut ainekset sekaisin, pyöräytä kulhon päälle kelmu ja jätä pöydälle yön yli.
  5. Seuraavana päivänä laita pata 230 asteiseen uuniin kansi kiinni puoleksi tunniksi.
  6. Kaada taikina jauhotetulle pöydälle ja kääntele kasaan.
  7. Kun pata on kuumentunut, lorauta pohjalle öljyä ja pyörittele pataa niin että öljyä leviää pohjaan ja vähän kylkiinkin.
  8. Nosta taikina lämmitettyyn, öljyttyyn pataan. Taikina on hyvä, kun se on hieman löysää ja sen saa esim kahdella metallilastalla nostettua helpoiten pataan.
  9. Paista leipää 230 asteisessa uunissa kansi kiinni 45 min ja sen jälkeen vielä kansi auki 30 min.
  10. Anna pataleivän jäähtyä vähintään pari tuntia ennen leikkaamista. Parasta leipä on, jos sen tekee valmiiksi jo tarjoilua edeltävänä päivänä ja antaa vetäytyä kylmässä yön yli.

Päällisiin voi käyttää luovuutta, tässä idea, joka sopii erinomaisesti vaikkapa joulun alkupalaksi:

  1. Sekoita maustamattomaan tuorejuustoon piparjuuri, sitruunankuoriraaste, tilli, ruohosipuli ja mausta suolalla.
  2. Leikkaa saaristolaispataleivästä mieleisiä paloja, levitä maustamaasi tuorejuustoa leivälle ja asettele tuorejuuston päälle avokadoviipaleita ja kylmäsavulohta.

 

Ilmoita kun tuotetta on taas saatavilla Tuote on tilapäisesti päässyt loppumaan varastostamme. Jättämällä meille sähköpostisi, ilmoitamme teille heti kun tuotetta on jälleen saatavilla.