Tarte Flambee kanalla ja vuohenjuustolla
Keskitaso

Kana-vuohenjuusto Tarte flambee

Tarte flambee on pitsan tyyppinen herkku, jonka taikinassa käytetään hiivan sijasta kananmunaa. Parasta pohjasta tulee 00-jauhoilla. Pohja sivellään maustetulla créme fraîchella ja paistetaan uunissa rapeaksi. Täytteet lisätään vasta pohjan jäähdyttyä. Sen voi siis mainiosti kuljettaa vaikka piknikille ja asetella täytteet paikan päällä. Tämä mehevä tarte flambee saa täytteekseen herkullisia kanafileitä, vuohenjuustoa ja marinoitua punasipulia, sekä oliiveja.

Valmistusaineet

    Marinoitu punasipuli:
  • 2 punasipulia
  • Borges oliiviöljyä
  • 0,5 dl valkoviinietikkaa
  • 2 rkl hunajaa
  • Ripaus suolaa
  • Ripaus sokeria
    Päällinen:
  • 200 g créme fraîchea
  • 2 rkl sitruunamehua
  • 1 valkosipulinkynsi
  • 1 oksa rosmariinia
  • 0,5 tl suolaa

Valmistusohje

  1. Laita uuni lämpiämään 250 asteeseen.
  2. Valmista marinoidut sipulit. Leikkaa punasipulit ohuiksi rinkuloiksi.
  3. Kuumenna öljy paksupohjaisessa pienessä kattilassa ja kuullota sipuleita hetki, kunnes ne hieman pehmenevät.
  4. Mittaa joukkoon etikka, hunaja ja mausteet. Kiehauta ja nosta jäähtymään.|Tee pohjataikina. Mittaa kulhoon vesi ja lorauta joukkoon öljy, mausta suolalla.
  5. Mittaa joukkoon ensin puolet vehnäjauhoista samalla vispaten.
  6. Erottele munankeltuaiset ja lisää ne taikinaan ja vispaa tasaiseksi.
  7. Lisää loput jauhoista ja vaivaa hetken verran tasaiseksi, kimmoisaksi taikinaksi.
  8. Valmista päällinen. Sekoita créme fraîche, sitruunamehu, puristettu valkosipulinkynsi, hienonnettu rosmariininoksa ja mausteet.
  9. Kauli taikina leivinpaperille muutaman millin paksuiseksi, joko yhden pellin kokoiseksi tai kahdeksi soikeaksi pohjaksi.
  10. Levitä päälle créme fraîche –seos ja nosta uuniin 20 minuutiksi, kunnes pohja on ihan rapea. Nosta jäähtymään.
  11. Juuri ennen tarjoilua, ripottele päälle Lagom kanafileitä, ohueksi leikattuja vuohenjuustorinkuloita, rucolan versoja, oliiveja ja marinoitua punasipulia.

Ota mukaan piknikille, tai valmista vaikka brunssille!

Jaa resepti

Tuotteet

Borges Extra virgin oliiviöljy

Borges Extra virgin oliiviöljy

Avaa tuote
Hungry Chef Pizzajauho, 00-vehnäjauho

Hungry Chef Pizzajauho, 00-vehnäjauho

Avaa tuote
Kaikki tuotteet
Ilmoita kun tuotetta on taas saatavilla Tuote on tilapäisesti päässyt loppumaan varastostamme. Jättämällä meille sähköpostisi, ilmoitamme teille heti kun tuotetta on jälleen saatavilla.