Puolukka-kinuskimokkapalat
Nämä mehukkaat puolukka-kinuskimokkapalat ovat saaneet inspiraationsa karpaloita ja lämmintä kinuskikastiketta -klassikköjälkiruoasta. Klassikot ovat kuitenkin korvattu kotimaisilla puolukoilla ja kinuskikastike valmiilla Dulce de leche -kastikkeella.
Puolukka-kinuskimokkapalat valmistuvat helposti “sekoita kaikki raaka-aineet keskenään” -menetelmällä. Ainoastaan voi ja suklaa tulee sulattaa erikseen – mutta muut raaka-aineet voidaan lisätä sulatukseen käytettävään kulhoon: eli tiskiä ei tule yhtään ylimääräistä.
Jos kotona ei ole valmiiksi 20 cm x 20 cm -kokoista vuokaa, voi sellaisia kysellä leivontaan tai ruoanlaittoon erikoistuneista myymälöistä.
Mokkapaloissa voi käyttää joko tuoreita tai pakastettuja puolukoita. Pakastetut puolukat voivat lisätä kosteutta taikinassa, joten mokkapalojen paistoaika voi tällöin olla hieman pidempi. Halutessasi voi kokeilla puolukoiden sijaan myös esimerkiksi kirsikoita, herukoita tai tyrnimarjoja. Marjoiksi kannattaa kuitenkin valita melko hapokkaita marjoja, koska muuten mokkapalat ovat melko tuhdin ja makean makuisia.
Mokkapalat pysyvät mehukkaina muutaman päivän, kunhan säilytät ne hyvin pakattuna jääkaapissa. Ne kannattaa ottaa puolisen tuntia ennen tarjoilua huoneenlämpöön, jotta ne ehtivät pehmetä mukavasti ennen nautiskelua.
Tämän reseptin on tehnyt Satokausikalenteri.