Luumuinen piimäkakku

Tämä mehevä piimäkakku on kahvikakkujen klassikko luumuilla. Pehmeä piimäkakku mehevöityy entisestään, kun siihen lisätään luumuja eikä taikinaan laiteta kanamunaa. Helppotekoinen kakku onnistuu kaikilta ja säilyy pitkään. Reseptin meille teki Taina Tellman ja kuvan otti Arto Vuohelainen.

70 min Helppo 12 annosta

Valmistusaineet

Valmistusaineet:

Kuorrutus:

  • 1 dl tomusokeria
  • 0,25 dl vaahterasiirappia
  • 0,25 tl vaniljasokeria

Valmistusohje

  1. Voitele ja jauhota noin 2 litran vuoka. Pilko luumut ja laita pehmenemään appelsiinimehuun vartiksi. Sulata rasva. Sekoita kuivat aineet, mausteet ja rusinat keskenään. Lisää piimä, siirappi, sulatettu voi ja liotetut luumut mehuineen. Nostele ainekset puuhaarukalla juuri ja juuri sekaisin, jotta taikina ei sitkisty.
  2. Kaada taikina vuokaan ja paista 175 asteessa uunin alimmalla tasolla noin 60 minuuttia tai kunnes se on paistotikulla kokeillessa kypsä. Kumoa kakku hieman jäähtyneenä ritilälle.
  3. Sekoita kuorrutuksen ainekset keskenään ja valuta kakun päälle.
  4. Kakku säilyy peitettynä pitkään mehevänä. Kakun voi myös pakastaa.

VINKKI! Jos kakun pinta tummuu paistamisen aikana, peitä se leivinpaperilla.
VINKKI! Voit liottaa luumut appelsiinimehun sijaan esimerkiksi madeirassa.