Helppo
Valmistusaineet
- 2 salottisipulia
- 1 dl Borges extra-virginoliiviöljyä
- muutama siivu vehnäleipää
- 2 valkosipulinkynttä
- ½ rasia kirsikkatomaatteja
- ½ rasia rucolaa
- ½ rasia pinaattia
- ½ rasia tuoreita vadelmia
- ½ rasia tuoreita mansikoita
- 1 pieni puntti tuoretta basilikaa
- suolaa ja mustapippuria, valkoviinietikkaa
Kastike:
- 1 tl sokeria
- 1 sitruunan mehu
- 1,5 dl Borges extra-virginoliiviöljyä
- suolaa
- pippuria
Valmistusohje
- Valmista kastike yhdistämällä ainekset kulhossa ja sekoita kunnes sokeri liukenee joukkoon. Mausta suolalla ja pippurilla ja tarkista maku.
- Kuori ja leikkaa pituussuunnassa salottisipuli ohuiksi siivuiksi ja laita ne pieneen kulhoon. Lisää kulhoon suola ja valkoviinietikka. Anna sipulin marinoitua sillä aikaa, kun valmistelet loput salaatista.
- Leikkaa leivästä isoja krutonkeja ja ripottele päälle oliiviöljyä reilusti. Lisää joukkoon valkosipuli ja paahda pannulla, kunnes krutongit ovat tasaisen kullanruskeita. Laita sivuun jäähtymään.
- Leikkaa mansikat ja vadelmat puoliksi ja lisää joukkoon puolitetut kirsikkatomaatit, hienonnettu pinaatti, rucola sekä marinoitu salottisipuli. Lopuksi lisää mukaan kastike sekä jäähtyneet krutongit, mausta suolalla ja pippurilla. Anna salaatin maustua vielä kymmenisen minuuttia ennen tarjoilua.
Borges-oliiviöljyt antavat ruoalle aitoja aromeja ja mehevyyttä, sekä vähän espanjalaista tunnelmaa.