Klassisia italialaisia pizzoja ovat muun muassa Margherita, Marinara, Diavola, Quattro Stagioni ja Capricciosa. Nämä perinteiset italialaiset pizzalajikkeet perustuvat yksinkertaisiin, laadukkaisiin raaka-aineisiin ja vuosisataisia perinteitä kunnioittaviin valmistustapoihin. Tässä artikkelissa käymme läpi tunnetuimmat pizzatyypit, niiden toppaukset ja sen, miten italialainen pizza eroaa suomalaisesta vastineestaan.
Mitä toppauksia klassisessa italialaisessa pizzassa käytetään?
Klassisen italialaisen pizzan toppaukset ovat niukat mutta laadukkaat: tomaattikastike, mozzarella, oliiviöljy ja tuoreet yrtit kuten basilika ja oregano muodostavat perustan. Italian pizza -perinteessä vähemmän on enemmän, ja jokainen raaka-aine valitaan sen maun, ei määrän perusteella.
Perinteinen italialainen pizza ei koskaan kuormita pohjaa liian monilla täytteillä. Tärkeimmät klassikot toppausten osalta ovat:
- Tomaattikastike San Marzano- tai muista laadukkaista tomaateista
- Mozzarella, erityisesti mozzarella di bufala eli puhvelinmaidosta valmistettu versio
- Tuore basilika ja ekstra-neitsytoliiviöljy
- Prosciutto crudo eli ilmakuivattu kinkku
- Salami ja makkarat kuten ’Nduja, joka on tulinen calabrialainen salamilevite
- Sienet, artisokat ja oliivit kasvispainotteisemmissa versioissa
- Ansjovis etenkin Marinara-tyylisessä pizzassa
Italialaisen perinteen mukainen pizza paistetaan erittäin kuumassa uunissa, usein puulämmitteisessä kiviuunissa, jolloin pohja saa rapean reunan mutta pysyy pehmeänä keskeltä. Toppaukset lisätään maltillisesti, jotta pohja ei kostu ja jokaisen raaka-aineen maku pääsee esiin. Tähän täydelliseen lopputulokseen vaikuttavat myös pizzakastikkeen laatu sekä oikea jauhovalinta, kuten hienojakoinen 00-vehnäjauho.
Mitkä ovat tunnetuimmat italialaiset pizzatyypit?
Tunnetuimmat klassiset italialaiset pizzat ovat Margherita, Marinara, Diavola, Quattro Stagioni, Capricciosa ja Quattro Formaggi. Nämä pizzalajikkeet ovat vakiinnuttaneet paikkansa italialaisessa ruokakulttuurissa ja löytyvät pizzerioiden listoilta ympäri maailman.
Margherita ja Marinara
Pizza Margherita on italialaisen pizzaperinteen ikoni. Se koostuu tomaattikastikkeesta, mozzarellasta ja tuoreesta basilikasta. Nimen taustalla on tarina, jonka mukaan pizza luotiin kuningatar Margheritalle vuonna 1889, ja sen värit symboloivat Italian lippua. Margherita on yksinkertainen mutta vaatii laadukkaat raaka-aineet onnistuakseen.
Pizza Marinara on itse asiassa vanhempi kuin Margherita, eikä se sisällä lainkaan juustoa. Sen toppaukset ovat tomaattikastike, valkosipuli, oregano ja oliiviöljy. Nimi viittaa merimiehiin, joille tämä helposti säilyvä pizza oli suosittu ateria.
Diavola, Quattro Stagioni ja muut klassikot
Pizza Diavola on tulinen klassikko, joka sisältää tomaattikastikkeen, mozzarellan ja tulisen salamin tai ’Ndujan. Nimi tarkoittaa kirjaimellisesti ”paholainen”, ja pizza on tunnettu polttavasta maukkaudestaan. Quattro Stagioni eli ”neljä vuodenaikaa” jaetaan neljään osaan, joissa kussakin on eri täytteet: artisokat, sienet, prosciutto ja oliivit. Capricciosa muistuttaa Quattro Stagionea, mutta täytteet sekoitetaan tasaisesti ympäri pizzaa. Quattro Formaggi puolestaan on juustopizzan klassikko neljällä eri juustolla, kuten mozzarellalla, gorgonzolalla, parmesaanilla ja fontina-juustolla.
Mikä ero on napolilaisella ja roomalaisella pizzalla?
Napolilainen pizza on paksureunainen, pehmeä ja hieman taittuva, kun taas roomalainen pizza on ohut, rapea ja jäykkä läpi koko pohjan. Nämä kaksi perinteistä italialaista pizza -tyyliä edustavat maan kahta suurinta pizzaperinnettä, ja niiden erot näkyvät sekä taikinassa, paistossa että toppausten levitystavassa.
Napolilainen pizza
Napolilainen pizza, pizza napoletana, on suojattu alkuperänimitys, jonka valmistukselle on tarkat säännöt. Taikina tehdään erityisestä hienojakoisesta 00-jauhosta, se kohotetaan pitkään ja paistetaan alle 90 sekunnissa yli 400-asteisessa puulämmitteisessä uunissa. Reunat nousevat ilmaviksi ja hieman palaneen makuisiksi, ja pohja pysyy pehmeänä ja taipuisana. Täytteet pidetään yksinkertaisina, jotta pohja pysyy pääosassa.
Roomalainen pizza
Roomalainen pizza, pizza romana, tehdään ohuemmaksi ja rapeammaksi. Taikina sisältää usein hieman oliiviöljyä, mikä tekee pohjasta jäykän ja rapeuden kestävän myös reunoja myöten. Roomalaisessa tyylissä pizza paistetaan matalammassa lämpötilassa pidempään, ja toppauksia voidaan levittää tasaisemmin koko pohjalle. Roomalaisessa pizzeriassa myyntiä tapahtuu usein myös isompina paloina, joita myydään painon mukaan.
Miten italialainen pizza eroaa suomalaisesta pizzasta?
Italialainen pizza eroaa suomalaisesta pizzasta ennen kaikkea pohjan paksuuden, täytteiden määrän ja raaka-aineiden valinnan suhteen. Perinteinen italialainen pizza suosii niukkoja, laadukkaita toppauksia, kun taas suomalainen pizza tunnetaan runsaammista täytteistä ja usein paksummasta pohjasta.
Suomessa pizza on muokkautunut omanlaisekseen ruokakulttuuriksi. Suomalaisissa pizzerioissa on tyypillistä tarjota pizzaa, jonka pohja on paksumpi ja täytteet runsaammat kuin italialaisessa alkuperäisessä. Suosittuja suomalaisia täytteitä ovat muun muassa makkara, kebab, katkarapu ja jopa banaani yhdistettynä kinkkuun, mikä italialaisesta näkökulmasta kuulostaa erikoiselta.
Italialaisen pizzan valmistuksessa korostuu myös taikina itsessään. Oikea 00-vehnäjauho, pitkä kohotusaika ja korkea paistolämpötila tekevät pohjasta ilmavan ja maukkaan ilman, että täytteiden tarvitsee tehdä kaikkea työtä. Hungry Chefin valikoimasta löytyvät sekä Nascosto 00-pizzajauhot että pizzakastikkeet, joiden avulla kotikokki pääsee lähelle aitoa italialaista lopputulosta. Myös tulinen Diavola-pizzakastike ja calabrialainen ’Nduja-levite tuovat autenttista italialaista makua suomalaiseen kotikeittiöön.
Lopulta molemmat pizzaperinteet ovat omalla tavallaan arvokkaita. Italialainen alkuperäinen edustaa raaka-aineiden kunnioittamista ja makujen puhtautta, kun taas suomalainen versio heijastaa paikallista makumieltymystä ja ruokakulttuurin sopeutumiskykyä. Klassisten italialaisten pizzojen tunteminen auttaa kuitenkin ymmärtämään, mistä kaikki on alkanut ja miksi yksinkertaisuus voi olla kaikkein herkullisinta.