Valmistusaika
Yhteensä: 30 min
Valmistusaineet
Salaatti bowl:
-
1 dl
kvinoaa
-
n. 60-80 g
tuorekäyttöön sopivaa babypinaattia
-
n. 30-50 g
kotimaista rucolaa
-
1/2
pieni kurkku
-
n. 1/6
pienestä vesimelonista
-
maun mukaan
Sun-Maid rusinoita
-
maun mukaan
saksanpähkinöitä ja manteleita
-
maun mukaan
fetaa
-
maun mukaan
punasipulia
Kastike:
-
kourallinen
vahvaa minttua ja lehtipersiljaa (yhteensä)
-
1/2 dl
oliiviöljyä
-
n. 1 rkl
sitruunanmehua
-
maun mukaan
suolaa
-
maun mukaan
rouhittua mustapippuria
Valmistusohje
- Valmista kvinoa pakkauksen ohjeen mukaan. Voit maustaa keitinveden esim. puolikkaalla kasvisliemikuutiolla
(pakkauksen ohjeen mukaan suhteutettuna keitinveden määrään).
- Pese kasvikset, pilko kurkku, leikkaa vesimelonista sopivia paloja ja siivuta punasipulia.
- Valmista salaatin kastike hienontamalla yrtit ja sekoittamalla ainekset keskenään. Anna maustua jääkaapissa.
- Kokoa annokset kulhoihin laittamalla pohjalle reilusti baby pinaattia ja rucolaa. Lisää päälle jäähtynyttä kvinoaa, pilkottua kurkkua ja vesimelonin paloja. Seuraavaksi lisää päälle pilkotut/rouhitut pähkinät ja mantelit. Ripottele päälle reilusti rusinoita ja maun mukaan punasipulia sekä murusteltuna fetaa. Viimeistele annos kastikkeella. Voit lisätä vielä rouhittua mustapippuria halutessasi.
Vinkki! Salaatin ainesten määrää voit säädellä oman maun mukaan. Lisää sekaan myös omia suosikkejasi tai sesongissa olevia herkkuja. Jos teet reilumman satsin salaattia ja syöjiä on enemmän, muista tuplata myös kastikkeen ainesten määrä.