Kokonaisvaltainen hyvinvointi on saavutettavissa, jos uskaltaa olla oma itsensä ja erottua joukosta. Ei yrittämällä näyttää täydelliseltä tai luomalla sellaista mielikuvaa, että kaikki on aina hallussa. Näin ajattelee ystävämme hyvinvointivalmentaja Johannes ”Hatsolo” Hattunen. Katso videolta lisää Hatsolon ajatuksia ja virittäydy kevääseen paremmalla motivaatiolla kuin koskaan ennen!
Hyvinvointivalmentaja Hatsolon mielestä hyvinvointiin kuuluu myös ripaus paheita ja herkkuja.
Kysyimme Johannes ”Hatsolo” Hattusen mielipidettä siitä, millä tavalla hyvinvointi saavutetaan ja mitä kaikkea se vaatii. Hatsolo on hyvinvointivalmentaja, breikkari ja motivaatiopuhuja. Hän on tanssikoulu Saiffan perustajajäsen ja Training for Warriors -kuntosalin omistaja.
”Hyvinvointi koetaan joskus tosi mustavalkoisena: joko sä voit sataprosenttisesti hyvin tai sataprosenttisesti huonosti. Tällaisen ajattelun takia on usein vaikeaa lähteä tekemään asioita oman hyvinvoinnin eteen. Se tavoite hyvästä fiiliksestä tuntuu niin kaukaiselta, että on helpompaa olla tekemättä asian eteen mitään.
Jotta hyvinvointia voi lähteä viemään eteenpäin, olisi hyvä muistaa, että kaikkea ei tarvitse osata täydellisesti, eikä hyvinvoinnin tarvitse olla aivan täydellistä. Se saa sisältää ripauksen paheita, epäonnistumisia ja tietysti myös herkuttelua. Sitä kautta voidaan rakentaa itsellemme aidosti energinen hyvinvoiva elämä ja ennenkaikkea timanttisella fiiliksellä varustettu arki!”